Joulu lähestyy jo kovaa vauhtia, enkä ole edes ehtinyt ajatella lahjojen hankkimista...wait!
Hyvää toista adventtia kaikille!
Sunday 11 December 2011
Viikon kuva - Wait
Joulu lähestyy jo kovaa vauhtia, enkä ole edes ehtinyt ajatella lahjojen hankkimista...wait!
Hyvää toista adventtia kaikille!
Friday 9 December 2011
Miten missata lento Gatwickiltä...
Olen monesti mielessäni ihmetellyt, miten lentokentälle menoon Lontoossa kannattaisi varautua. Ongelma on siinä, että en missään tapauksessa halua hengailla kentällä yli kahta tuntia ennen lentoani, mutta jos aikaa jättää vain tuon pari tuntia, ei korjausliikkeille oikein jää aikaa jos asiat sitten menevätkin pieleen. Ja miksi eivät menisi? Lontoon metrot ja junat hajoavat tämän tästä, ja taksit tuppaavat juuttumaan ruuhkiin. Yleensä olen kuitenkin ollut onnekas ja ehtinyt kentälle hyvissä ajoin. Aina viime perjantaihin asti.
Kaverini ja minä olimme varanneet perjantaille lennot Marokon Marrakeshiin. Menolento oli tasan klo 16:00, joten treffasimme Victorian asemalla noin 13:20. Tarkoitus oli hypätä 13:30 lähtevään Gatwick Expressiin ja saapua kentälle mukavasti klo 14:00. Victorialla meitä kuitenkin odotti yllätys: joku ihmispolo oli hypännyt junan alle Streatham Commonissa, joten kaikki junat Gatwickille oli peruttu until further notice. Jaiks!
Koska kentälle oli päästävä tavalla tai toisella, päätimme pikapikaa tilata taksin. Kipitimme kaverini toimistolle, joka on ihan kulman takana, ja googlasimme mini cab -numeron. Pian meille lupailtiin taksia 15 minuutin sisään. Eikä hintakaan ollut matkaan nähden kummoinen: vain 50 puntaa. Helpotuksen huokaus!
Nappasimme Starbucksista lounasta ja aloimme odotella taksia, joka lopulta kaartoi paikalle 10 minuuttia myöhässä. Mutta ainakin pääsimme matkaan! Emme olleet turhan huolissamme, koska taksikuskikin lupaili, että matka Gatwickille kestää tunnin. Ehtisimme siis kentälle klo 14:45 ja check-in sulkeutuu vasta 15:20. Nou hätä.
Kuten Lontoon keskustassa yleensäkin, alkumatka sujui hyvin hitaasti. Mitään varsinaisia liikenneruuhkia matkalla ei ollut, mutta reippaasti liikennettä kuitenkin. Lisäksi ajonopeudet olivat hitaita ja liikennevaloja oli taajassa. Oletimme kuitenkin, että kauempana keskustasta tilanne vähän helpottaisi. Ei helpottanut. Claphamin kohdalla aloimme huolestua, ja viimeistään Croydonissa iski paniikki. Kello näytti jo kolmea, emmekä olleet vielä edes Lontoon ulkopuolella. Tässä vaiheessa taksikuskimmekin alkoi antaa meille hermostuneita ja epämääräisiä vastauksia, kun kysyimme miten kauan matkaan vielä menee.
Vähän kolmen jälkeen pääsimme lopultakin moottoritielle, mutta se ei juuri lohduttanut, koska tiesimme check-in:in sulkeutuvan 10-15 minuutin sisään. Totesimme, että jos myöhästymme, haluamme sitten myöhästyä selvästi, eikä vain muutamalla minuutilla. Se toive ei toteutunut. Kaarroimme Gatwickin parkkipaikalle 15:19, tyrkkäsimme kuskin kouraan sen 50 puntaa ja syöksyimme sisään. Juoksimme koko matkan EasyJetin check-in tiskille, ohitimme suorilta koko jonon ja huikkasimme puuskuttaen ja epätoivoisena ainoalle vapaalle virkailijalle vain Marrakech! Johon virkailija totesi, että check-in sulkeutui neljä minuuttia sitten.
Paikalla ollut toinen virkailija lupasi kuitenkin radioitse tarkistaa, voisimmeko vielä tsekkautua lennolle. Piinaavien sekuntien jälkeen vastaus oli sama ei - lentoa oltiin jo boardaamassa. Olo oli aika epäuskoinen, koska en ollut koskaan elämässäni missannut yhtäkään lentoa.
Ei auttanut kuin lampsia EasyJetin sales-tiskille pohtimaan, mitä asialle voisi tehdä. Muillakin oli selvästi ollut vaikeuksia päästä kentälle, koska tiskille oli pitkä jono. Meidän takanamme jonotti samalle lennolle tähdännyt marokkolaismies, joka etsi netistä vaihtoehtoisia lentoja ja totesi niiden kaikkien maksavan yli 400 puntaa. Masentavaa...ja meidän kun oli ollut tarkoitus mennä Marrakeshiin vain pitkäksi viikonlopuksi.
Tiskille päästyämme yllätyimme kuitenkin iloisesti: EasyJet myi meille liput seuraavan aamun 7:30 lennolle hintaan £50. Ei paha! Uudet liput kourassa suuntasimme lähimpään pubiin ja kysyimme baarimikoilta, voisimmeko saada kaksi I've just missed my flight -specialia.
Koska samana iltana Lontoossa oli yhden työkaverini läksiäiset, puksutimme junalla (jep, tässä vaiheessa ne taas toimivat) takaisin Lontooseen ja viihdyimme pubissa puoleenyöhön. Kotimatkalla yöbussimme luonnollisesti hajosi, joten jouduimme taas turvautumaan taksiin. Ja taksin otimme myös neljältä aamulla, kun suuntasimme takaisin Gatwickille. Yöllä matkaan meni vain 45 minuuttia tunnin ja 35 minuutin sijaan. Väsyneinä mutta onnellisina ehdimme lennollemme ja vietimme lopulta oikein ihanan viikonlopun eksoottisessa Marrakeshissa!
Jälkiviisaana on helppo todeta, että ensi kerralla kun Gatwick Express ei kulje, otan ensin metron tai junan niin etelään kuin Lontoossa vain julkisilla pääsee ja hyppään vasta sitten taksiin! Enkä todellakaan usko taksikuskien vakuutteluja siitä, että matkaan menee päiväsaikaan vain tunti.
Kaverini ja minä olimme varanneet perjantaille lennot Marokon Marrakeshiin. Menolento oli tasan klo 16:00, joten treffasimme Victorian asemalla noin 13:20. Tarkoitus oli hypätä 13:30 lähtevään Gatwick Expressiin ja saapua kentälle mukavasti klo 14:00. Victorialla meitä kuitenkin odotti yllätys: joku ihmispolo oli hypännyt junan alle Streatham Commonissa, joten kaikki junat Gatwickille oli peruttu until further notice. Jaiks!
Koska kentälle oli päästävä tavalla tai toisella, päätimme pikapikaa tilata taksin. Kipitimme kaverini toimistolle, joka on ihan kulman takana, ja googlasimme mini cab -numeron. Pian meille lupailtiin taksia 15 minuutin sisään. Eikä hintakaan ollut matkaan nähden kummoinen: vain 50 puntaa. Helpotuksen huokaus!
Nappasimme Starbucksista lounasta ja aloimme odotella taksia, joka lopulta kaartoi paikalle 10 minuuttia myöhässä. Mutta ainakin pääsimme matkaan! Emme olleet turhan huolissamme, koska taksikuskikin lupaili, että matka Gatwickille kestää tunnin. Ehtisimme siis kentälle klo 14:45 ja check-in sulkeutuu vasta 15:20. Nou hätä.
Kuten Lontoon keskustassa yleensäkin, alkumatka sujui hyvin hitaasti. Mitään varsinaisia liikenneruuhkia matkalla ei ollut, mutta reippaasti liikennettä kuitenkin. Lisäksi ajonopeudet olivat hitaita ja liikennevaloja oli taajassa. Oletimme kuitenkin, että kauempana keskustasta tilanne vähän helpottaisi. Ei helpottanut. Claphamin kohdalla aloimme huolestua, ja viimeistään Croydonissa iski paniikki. Kello näytti jo kolmea, emmekä olleet vielä edes Lontoon ulkopuolella. Tässä vaiheessa taksikuskimmekin alkoi antaa meille hermostuneita ja epämääräisiä vastauksia, kun kysyimme miten kauan matkaan vielä menee.
Vähän kolmen jälkeen pääsimme lopultakin moottoritielle, mutta se ei juuri lohduttanut, koska tiesimme check-in:in sulkeutuvan 10-15 minuutin sisään. Totesimme, että jos myöhästymme, haluamme sitten myöhästyä selvästi, eikä vain muutamalla minuutilla. Se toive ei toteutunut. Kaarroimme Gatwickin parkkipaikalle 15:19, tyrkkäsimme kuskin kouraan sen 50 puntaa ja syöksyimme sisään. Juoksimme koko matkan EasyJetin check-in tiskille, ohitimme suorilta koko jonon ja huikkasimme puuskuttaen ja epätoivoisena ainoalle vapaalle virkailijalle vain Marrakech! Johon virkailija totesi, että check-in sulkeutui neljä minuuttia sitten.
Paikalla ollut toinen virkailija lupasi kuitenkin radioitse tarkistaa, voisimmeko vielä tsekkautua lennolle. Piinaavien sekuntien jälkeen vastaus oli sama ei - lentoa oltiin jo boardaamassa. Olo oli aika epäuskoinen, koska en ollut koskaan elämässäni missannut yhtäkään lentoa.
Ei auttanut kuin lampsia EasyJetin sales-tiskille pohtimaan, mitä asialle voisi tehdä. Muillakin oli selvästi ollut vaikeuksia päästä kentälle, koska tiskille oli pitkä jono. Meidän takanamme jonotti samalle lennolle tähdännyt marokkolaismies, joka etsi netistä vaihtoehtoisia lentoja ja totesi niiden kaikkien maksavan yli 400 puntaa. Masentavaa...ja meidän kun oli ollut tarkoitus mennä Marrakeshiin vain pitkäksi viikonlopuksi.
Tiskille päästyämme yllätyimme kuitenkin iloisesti: EasyJet myi meille liput seuraavan aamun 7:30 lennolle hintaan £50. Ei paha! Uudet liput kourassa suuntasimme lähimpään pubiin ja kysyimme baarimikoilta, voisimmeko saada kaksi I've just missed my flight -specialia.
Koska samana iltana Lontoossa oli yhden työkaverini läksiäiset, puksutimme junalla (jep, tässä vaiheessa ne taas toimivat) takaisin Lontooseen ja viihdyimme pubissa puoleenyöhön. Kotimatkalla yöbussimme luonnollisesti hajosi, joten jouduimme taas turvautumaan taksiin. Ja taksin otimme myös neljältä aamulla, kun suuntasimme takaisin Gatwickille. Yöllä matkaan meni vain 45 minuuttia tunnin ja 35 minuutin sijaan. Väsyneinä mutta onnellisina ehdimme lennollemme ja vietimme lopulta oikein ihanan viikonlopun eksoottisessa Marrakeshissa!
Jälkiviisaana on helppo todeta, että ensi kerralla kun Gatwick Express ei kulje, otan ensin metron tai junan niin etelään kuin Lontoossa vain julkisilla pääsee ja hyppään vasta sitten taksiin! Enkä todellakaan usko taksikuskien vakuutteluja siitä, että matkaan menee päiväsaikaan vain tunti.
Sunday 4 December 2011
Märkänä liukas
Todella liukas. Eikä sen tarvitse olla edes kunnolla märkää, pieni kosteuskin riittää. Puhun nyt täkäläisestä asfaltista. Miten se voi olla niin erilaista kuin Suomessa?
Naiivisti luulin, että täällä ei tarvitsisi varoa jokaista askeltaan ja viettää talvikuukausia hiomalla huippuunsa sitä ainoaa turvalliseksi todettua pingviinikävelyä. Mitä vielä, täällä sitä saa tehdä ympäri vuoden! Oma syypäänsä ovat täällä myytävät huonolaatuiset kengät (niistäkin joskus toiste enemmän), mutta eivät nekään selitä kaikkea. Paljon olen liukastellut myös Suomesta ostamissani kengissä.
Pari viikkoa sitten työmatkalla liukastuin oikein kunnolla ja lensin pyrstölleni. Silloin ei edes ollut satanut, mitä lie aamukastetta oli hiukan maassa. Tuttuun tapaani harpoin reippaasti metrolle, kun yhtäkkiä molemmat jalat alkoivat luisua sivuttain ja lähtivät alta. Kopsahdin vähemmän arvokkaasti polvilleni ja löin samalla kyynärpääni. Päälläni ollut mekko varmaan vilahti korvissa - en uskaltanut edes tarkistaa, mitä kaikkea muille näkyi, vaan pomppasin mahdollisimman nopeasti takaisin pystyyn.
Brittiläiseen tapaan eräs ohikulkija pysähtyi heti kysymään, olenko kunnossa. Olenko ihan varma, että olen kunnossa? Vakuuttelin, että olen, vaikka samalla teki mieli tirauttaa pieni itku. Aamu oli muutenkin ollut hankala, ja olin jo myöhässä töistä. Katsoin polveani ja totesin apeana, että sekä sukkahousuissani että polvessani oli kunnon reikä. Ei auttanut kuin talsia melkoisen räjähtäneen näköisenä takaisin kotiin pesemään ja laastaroimaan polvi ja vaihtamaan sukkikset. Ja sitten kohti uusia nöyryytyksiä!
Pari päivää sitten meinasin kaatua ihan samassa kohdassa, ihan tismalleen samalla tavalla. Jotain olin kuitenkin oppinut edellisestä kerrasta, koska tällä kertaa jalat eivät lähteneet ihan kokonaan alta. Hain vain pikkuisen kädellä tukea jalkakäytävän reunasta ennen kuin olin taas pystyssä. Sukkikset ehjänä ja kaikkea.
Mutta mutta....kolmas kerta toden sanoo?
Naiivisti luulin, että täällä ei tarvitsisi varoa jokaista askeltaan ja viettää talvikuukausia hiomalla huippuunsa sitä ainoaa turvalliseksi todettua pingviinikävelyä. Mitä vielä, täällä sitä saa tehdä ympäri vuoden! Oma syypäänsä ovat täällä myytävät huonolaatuiset kengät (niistäkin joskus toiste enemmän), mutta eivät nekään selitä kaikkea. Paljon olen liukastellut myös Suomesta ostamissani kengissä.
Pari viikkoa sitten työmatkalla liukastuin oikein kunnolla ja lensin pyrstölleni. Silloin ei edes ollut satanut, mitä lie aamukastetta oli hiukan maassa. Tuttuun tapaani harpoin reippaasti metrolle, kun yhtäkkiä molemmat jalat alkoivat luisua sivuttain ja lähtivät alta. Kopsahdin vähemmän arvokkaasti polvilleni ja löin samalla kyynärpääni. Päälläni ollut mekko varmaan vilahti korvissa - en uskaltanut edes tarkistaa, mitä kaikkea muille näkyi, vaan pomppasin mahdollisimman nopeasti takaisin pystyyn.
Brittiläiseen tapaan eräs ohikulkija pysähtyi heti kysymään, olenko kunnossa. Olenko ihan varma, että olen kunnossa? Vakuuttelin, että olen, vaikka samalla teki mieli tirauttaa pieni itku. Aamu oli muutenkin ollut hankala, ja olin jo myöhässä töistä. Katsoin polveani ja totesin apeana, että sekä sukkahousuissani että polvessani oli kunnon reikä. Ei auttanut kuin talsia melkoisen räjähtäneen näköisenä takaisin kotiin pesemään ja laastaroimaan polvi ja vaihtamaan sukkikset. Ja sitten kohti uusia nöyryytyksiä!
Pari päivää sitten meinasin kaatua ihan samassa kohdassa, ihan tismalleen samalla tavalla. Jotain olin kuitenkin oppinut edellisestä kerrasta, koska tällä kertaa jalat eivät lähteneet ihan kokonaan alta. Hain vain pikkuisen kädellä tukea jalkakäytävän reunasta ennen kuin olin taas pystyssä. Sukkikset ehjänä ja kaikkea.
Mutta mutta....kolmas kerta toden sanoo?
Subscribe to:
Posts (Atom)
Posts
