Me muutetaan, blogi ja minä!

Sekä minä että blogi muutetaan! Molempia vähän jännittää. Minä löydyn jatkossa (ensi vuonna siis) jostain päin Aasiaa (en vielä tiedä mistä, joten paikkasuosituksia otetaan vastaan). Blogi taas löytyy täältä: http://vaillapysyvaaosoitetta.blogspot.co.uk/

Kuten huomaatte, blogin idea ja sisältö tulevat vähän muuttumaan, ja kirjoitan jatkossa useammasta eri maasta. Lontoon tarinoita on silti vielä niin paljon kertomatta, että varmasti iso osa postauksista tulee edelleen käsittelemään nimenomaan Lontoota. Luultavasti myös päivitän muutaman täällä jo julkaistun jutun, mutta pääosin uuteen blogiin tulee uutta matskua.

Jos siellä vielä joku lukija lymyilee, niin lämpimästi tervetuloa myös uuteen blogiin! :)

Kaikki matkani kartalla

Löysin netistä hauskan sivuston, jolla voi luoda oman kartan kaikista maista, joissa on käynyt. Omani näyttää tältä:

Make yours @ BigHugeLabs.com

Kun tuolla sivustolla rastittaa listasta maita, niin todella huomaa, miten paljon kiinnostavia paikkoja on vielä näkemättä. Rohkenen kuitenkin epäillä (tai ainakin toivoa), että ensi vuonna oma karttani tulee muuttumaan aika lailla...mutta siitä enemmän, kunhan suunnitelmat on lyöty lukkoon! :)

Miltä sinun karttasi näyttää?

Iso-Britannian vihatuin nainen?

Viikko sitten toimistolla yksi työkaverini rikkoi hiljaisuuden ja hihkaisi riemuissaan "Yessss!" Huomattuaan muiden uteliaat katseet, hän selvensi avuliaasti että "Margaret Thatcher on lopultakin kuollut".

Koko viikko menikin sitten samoissa merkeissä. Poliitikot suolsivat ylistyssanoja Thatcherin elämäntyöstä ja varmasti Thatcheriä jossakin myös surtiin, mutta enimmäkseen vaikutti siltä, että harva hahmo on kerännyt yhtä paljon vihaa osakseen.

Maltillisimmat kriitikot tyytyivät sarkastisiin Facebook-statuksiin:
"Maggie gave us.. em.... The Falklands?.. And they're an important holiday destination".
"Just watched Return Of The Jedi. Disgusted by the distasteful scenes at the end where everyone is celebrating the death of Emperor Palpatine. He may have been divisive, but he was strong and he made decisions and stuck to them, and I think he should get a bit of respect. He was, after all, a little old man who died, when you remove any other context whatsoever."

Vähemmän maltilliset postasivat linkin Is Thatcher dead yet? -sivustolle tai tähän jo vuosia sitten tehtyyn Mock the Weekin jaksoon:

Oli Thatcheristä mitä mieltä tahansa, hyvän maun rajat ylitettiin varmaan viimeistään siinä vaiheessa, kun Wizard of Oz:in "Ding Dong! The Witch is Dead" -laulusta alettiin puuhata listaykköstä tai kun sadat ihmiset juhlivat Thatcherin kuolemaa kaduilla.

P.S. Twitterissä Thatcherin kuolema aiheutti myös hämmennystä, koska #nowthatchersdead -hash tagin voi lukea myös "now that Cher's dead".

Summer is my favourite day of the year

Poikkeuksellisen pitkään jatkuneen talven jälkeen Lontoota hellii tänään aurinko. Ulkona on jopa +19C astetta lämmintä ja puut alkavat lopultakin kukkia, ihanaa!

Magnoliapuu.

Brittejä muuten yleensä huvittaa tuo, että lämpötiloista puhuttaessa tarkennan onko kyse plus- vai miinusasteista. Mutta kun sillä oli elämäni ensimmäiset 25 vuotta aika paljon merkitystä, niin en osaa enää lopettaa.

Hyvän sään inspiroimana kävin tänään pitkästä aikaa lenkillä. Siis hölkkäsin osan ajasta ja kävelin osan, mutta kuitenkin. Huomenna ajattelin kävellä töihin. Hassua miten valo ja lämpö tekee energiseksi! Olo on kuin olisi juuri ryöminyt talviunilta ja tajunnut, että ai niin, elämässähän voi tehdä muutakin kuin laiskotella...

Hyvää suklaan juhlaa!

Kun vuosia sitten vietin ensimmäisen brittiläisen pääsiäiseni exäni vanhempien luona, yllätyksenä tuli lähinnä suklaan määrä: sitä syötiin enemmän kuin Suomessa jouluisin! Alle 12-vuotias brittilapsi saakin pääsiäisenä keskimäärin 8 suklaamunaa, eivätkä ne ole mitään pieniä Kindereitä. Täällä pääsiäismunat ovat valtaisan kokoisia, ja samassa paketissa tulee yleensä myös suklaapatukoita tai pussillinen pienempiä suklaamunia. Niinpä niihin keskimääräiseen 8 suklaamunaan mahtuukin kilo sokeria ja noin 12 000 kaloria. Huh!

Isossa-Britanniassa ei tyydytä pieniin Kindereihin.

Eniten suklaamunia syövät kuitenkin 10-14-vuotiaat, jotka ahmivat keskimäärin 13 suklaamunaa per pääsiäinen. 15-19-vuotiaat tyytyvät 11 kappaleeseen, kun taas 40-59-vuotiaille riittää yksi.

Tyypillinen vajaan 300 gramman suklaamuna.

Itse en ole vieläkään tottunut ajattelemaan pääsiäistä joulun tapaisena suklaajuhlana, joten olen ollut kunnollinen ja syönyt vain yhden pienen Malteser-pupun.

Nam!

Enemmän tai vähemmän suklaista ja hauskaa pääsiäistä kaikille! :)

"Suomi on saari" - ja muita brittien suusta kuultuja totuuksia

Britit tietää Suomesta kaikenlaista:

Britti: "Vitsi suomi ja ruotsi on kyllä lähellä toisiaan, ne kuulostaakin IHAN samalta!"
Minä: "On on on. Siis ihan lähisukukieliä. Maailman kielistä ruotsia lähemmäs ei juuri pääse...no paitsi nyt tää sun oma kielesi englanti ja sitte tietty ranska, italia, venäjä, farsi, urdu, hindi ja kaikki muut indoeurooppalaiset kielet."

Britti: "Suomi on joku niistä kolmesta maasta siellä pohjosessa, en vaan koskaan muista missä järjestyksessä ne on."
Minä: "No mut hei, sä voit ajatella tän asian sillai, että Norja on se eka täältäpäin, kun se on kerta teidän naapurimaa."

Britti: "Vitsi Suomessa on varmaan hieno asua, kun siellä on niin paljon vuoristoa."
Minä: "Juu, Kilpisjärven mahtava Saana on kyllä aika mahtava. Sillä toisella vuorella, mikä meillä on, en oo koskaan käyny, niin siitä en osaa sanoa."

Britti: "Sä kun oot skandinaavi, niin sullahan on viikinkiverta."
Minä: "Met olimma kyllä ihan pohjoismaisen puolueettomasti omissa mettissämme sillä aikaa, ku noi skandinaavit rällästi maailmalla."

Britti: "Niissä Neuvostoliittoa vastaan sodituissa sodissa te pärjäsitte aika hyvin sen takia, kun suomalaiset sotilaat oli hyviä luistelijoita."
Minä: "Kyllä näin on. Kansa luisteli."

Britti: "Kaikki aina naureskelee sille, miten helposti Saksa toisessa maailmansodassa valtas Ranskan, mutta helppokos Brittilää oli puolustaa, kun se on saari. Sama homma noissa Suomen ja Neuvostoliiton välisissä sodissa, saaria ei oo niin helppo vallottaa. Ai eiks Suomi oo saari? No mut ei teillä kuitenkaan oo maarajaa Venäjän kanssa."
Minä: "Nii ei meillä...tai no siis on meillä toi pieni tuhannen kilometrin itäraja kyllä, mutta helppokos sitä on puolustaa, kun te ulkkarit ette ees muista, missä järjestyksessä Suomi, Ruotsi ja Norja kartalla on."

Epäsuoran kommunikaation jalo taito

Välillä sitä huomaa brittiläistyneensä. Eilen töissä kirjoitin juuri sen verran päällisin puolin kohteliaan meilin, että sen vastaanottaja kyllä ymmärtää, mistä oikeasti oli kysymys. Meilin lopetin lauseeseen "Happy to have a chat about this whenever you're free", jolla tietenkin tarkoitin "Not even remotely happy to have a chat about this ever, and you know it".

Miksi sanoa ei, kun voi sanoa kyllä ja tarkoittaa ei? Ei ole sitten kahvitauolla tai hississäkään kiusallista, kun voidaan molemmat leikkiä, että pelkästään rakentavassa yhteistyön hengessä tässä ollaan meilailtu.

Freedooooom!

Taannoisesta haaveilustani mieleen on jäänyt kytemään ajatus turhan ja vähän vähemmän turhankin tavaran karsimisesta. Miksiköhän tuntuu, että tavaran omistaminen on jotenkin stressavaa? Ajatteleeko sitä alitajuisesti, että on kaiken tavaran myötä sidottu tiettyyn paikkaan, eikä vapaa menemään miten haluaa? Vai onko se vaan ärsyttävää, että joka kaappi ja laatikko pursuaa jotain? Onko mitään järkeä pitää esimerkiksi DVD-hyllyä, kun kaikki leffat voi nykyään säilöä tietokoneelle? Tuntuu, että kämppä ja elämä on täynnä turhaa sälää, ja mitä enemmän sälää, sitä vaikeampi kokonaisuutta on hallita.

Paljonkohan jäisi jäljelle, jos hankkiutuisi eroon kaikesta, mitä ei ole viimeiseen puoleen vuoteen käyttänyt?

Viikon kuva: Tanssijapoika

Katutanssija Lontoon South Bankillä.

"Suomalainen on työteliäs ja ahkera" - ja muita väärinkäsityksiä

Suomessa on totuttu ajattelemaan, että suomalaiset ovat työteliäitä, tunnollisia ja ahkeria. Kuulemma meillä on sellainen maine maailmallakin. Rohkenen olla eri mieltä!

Suomalaiset epäilemättä olivat sisukkaita ja ahkeria sotien jälkeisinä jälleenrakennusvuosina, mutta että nykyään? Nykyajan pullamössösuomalainen on tottunut liian hyvään ollakseen ahkera. Miksi ponnistella, kun asiat ovat jo hyvin ja pienemmälläkin panostuksella pärjää? Tyhmä paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä. Kun Lontoossa toimistolla jokaisella tietokoneruudulla näkyy jotain työhön liittyvää, suomalainen surffaa ja kuluttaa työajastaan kolmanneksen muuhun kuin työhön. Kun täällä haetaan keittiöstä kuppi teetä työpisteelle, suomalainen pitää lakisääteisen kahvitauon. Kun Lontoossa moni tekee mukisematta 60 tunnin työviikkoa ilman sen kummempaa lisäkorvausta, suomalainen tekee viikossa 38 tuntia töitä ja veloittaa ja valittaa jokaisesta ylityötunnista.

Suomalaiset myös kasvatetaan keskivertokansalaisiksi tekemään keskivertosia töitä keskivertopalkalla. Sitä suuremmilta haaveilta katkotaan helposti siivet, koska Suomessa ei kuulemma rehellisellä työllä voi rikastua. Menestyksen katsotaan olevan niin harvojen herkkua, että tottahan vaatimaton suomalainen ymmärtää, ettei ole sen lahjakkaampi kuin muutkaan. Jo pieniä lapsia varotaan kehumasta, etteivät vaan ylpisty. Aikuisena näille lapsille ei tule enää edes mieleen haaveilla, innovoida ja yrittää. Kunhan nyt hankitaan se perustoimeentulon takaava työpaikka, oma asunto, auto ja perhe ja harrastetaan jotain mukavaa. Samaan aikaan britti käyttää vapaa-aikansa jos jonkinmoisiin omiin projekteihin. Yksi kehittää mobiilisovelluksia, toinen kiertää bändinsä kanssa Eurooppaa aina kun töiltään ehtii, kolmas kirjoittaa kirjaa - ja he kaikki aikovat menestyä.

Entä se maineemme maailmalla? Sitä ei ole. Edes Lontoossa ei tiedetä Suomesta ja suomalaisista juuri mitään, vaikka samaa manteretta tässä asutetaan.

Lontoon ihanuus ja kauheus

Näin eilen netissä kesäharjoittelupaikan, jota mun melkein tekisi hakea. Mutta mutta...se on Espoossa. Heti alkoi aivoissa armoton raksutus, kun mietin (edes tilapäisen) Suomeen muuton hyviä ja huonoja puolia. Mitä jäisin Lontoosta kaipaamaan? Mitä ei ainakaan tulisi ikävä? Katsotaanpa.

Lontoo, jei!

Tekemisen ja näkemisen määrä
Tätä tulee nykyään usein pidettyä itsestäänselvyytenä, mutta kun asiaa ajattelee, niin onhan se aika ihanaa, että kotikaupungissa on vielä melkein 6 vuoden jälkeenkin valtavasti alueita, joilla en ole käynyt, ja asioita, joita en ole tehnyt. En ole vielä koskaan käynyt vastavalmistuneessa The Shard-pilvenpiirtäjässä, Thamesin ylittävällä köysiradalla, Little Venicessä, Columbia Road Flower Marketilla, Imperial War Museumissa, Tate Britainissa, Science Museumissa tai Lontoon suurimmalla hindutemppelillä. En ole käynyt kesäisellä piknikillä Hampton Court Palacessa, vaikka jo monta vuotta on ollut tarkoitus mennä. En ole kokeillut edes murto-osaa niistä ravintoloista, joissa haluaisin käydä (ensimmäisenä mieleen tulee Hakkasan). Puhumattakaan kaikista taidenäyttelyistä, teatterista, musikaaleista, keikoista ja toinen toistaan erikoisemmista tapahtumista, joita Lontoo on pullollaan. Jos Timeout Londonin sivuilta etsii tapahtumia esim. tälle päivälle, tuloksia tulee 754 sivua! Silti uusiin kokemuksiin ei edes tarvita nähtävyyksiä tai tapahtumia. Pari viikkoa sitten kävin pitkällä sunnuntaikävelyllä, jolla varmaan puolet kulkemistani kaduista olivat minulle uusia.

Makujen sinfoniaa
Brittiläistä ruokaa haukutaan mielestäni turhaan. Ensinnäkin perinteinen brittiläinen ruoka on niin lähellä perinteistä suomalaista ruokaa (mitä shepherd's pie on jos ei jauhelihaperunalaatikkoa?), että ainakaan suomalaisilla ei ole varaa kritisoida. Toisekseen jos brittiläisen ruuan valmistaa hyvin ja hyvistä raaka-aineista, se vie taatusti kielen mennessään. Brittiexälläni oli tapana kokata kaikkia ihania brittiläisiä herkkuja (mmmm, Somerset pork), ja vaikka en muuten exäni perään haikailekaan, niin niiden ruokien kyllä! Kotikokkaukseen täällä saa lähikaupasta ihan yhtä hyvät raaka-aineet kuin Suomessakin, ja jos haluaa vielä parempaa, niin aina voi tehdä jamie oliverit ja käydä ostoksilla Borough Marketilla. Puhumattakaan niistä Lontoon ravintoloista! Täällä ovat varmaan kaikki maailman keittiöt edustettuina ja vieläpä hyvin! Suomeen verrattuna ravintolat ovat myös edullisia ja ruoka keskimäärin tasokkaampaa (Suomi todella on tuhansien murheellisten ravintoloiden maa). Jos Lontoosta jotain tulee ikävä, niin ruokaa!

Terveydenhuolto
Olen viime vuosina alkanut fanittaa NHS:ää eli täkäläistä ilmaista terveydenhuoltoa ihan täysillä. Karttelin sitä joskus turhaan, koska kuvittelin, että NHS tarjoaa vain arvauskeskuksia, joiden lääkärit haluavat päästä potilaistaan mahdollisimman nopeasti eroon. Mitä vielä! Ainakin omalle kohdalleni on sattunut todella päteviä ja mukavia lääkäreitä, jotka ihan oikeasti kuuntelevat mitä mulla on sanottavana, tutkivat asiat perusteellisesti ja vielä tarjoavat reilusti sympatiaa kun olen kipeä. Nykyiset lääkärini ovat niin kivoja, että melkein tekee mieli sairastua! Lisäbonuksena kaikki hoito on tietenkin ilmaista ja määrätyt lääkkeet samoin joko ilmaisia tai melkein ilmaisia. Tämä pätee muuten myös kaikkiin EU-kansalaisiin, jotka ovat täällä vain lomalla, kuten sain huomata, kun äitini kerran Cambridgessä katkaisi ranteensa ja joutui olemaan yön yli sairaalassa.

Kansainvälisyys ja suvaitsevaisuus
Valkoihoiset britit ovat omassa pääkaupungissaan vähemmistö. Vuonna 2011 heitä oli lontoolaisista 45%. Lontoolaisista 37% (tässä luvussa olen mukana myös minä!) on syntynyt Ison-Britannian ulkopuolella. Pelkästään yli 10 000 asukkaan vähemmistöjä on yli 50. Täällä myös puhutaan yli 300 kieltä. Kun samaan kaupunkiin asettuu näin sekalainen sakki, on kertakaikkiaan pakko yrittää tulla toimeen. Noin yleensä ottaen Lontoossa onkin ihanan kansainvälinen ja suvaitsevainen ilmapiiri. Rasismi on täällä niin tuomittavaa, että se on suoranainen tabu. Mielipiteitä, joita Suomessa esitetään julkisuudessa eduskuntaa myöten, ei täällä uskaltaisi lausua ääneen edes vitsinä kavereiden kesken. Tietenkin poikkeuksia on, ja kuuluisa sellainen on Emma West. Muutama vuosi sitten Emma aiheutti kohun lontoolaisessa raitiovaunussa laukomillaan rasistisilla kommenteilla, jotka saatiin videolle. Tänä päivänä Emma vastaa kommenteistaan oikeudessa.

Brittihuumori
Voi että miten rakastan brittihuumoria! Sekä sen laatua että määrää. Tuntuu, että joka toinen britti toimistolla on stand up -koomikko, niin läpitunkeva elementti huumori täällä jokapäiväisessä elämässä on. Tilanteeseen kuin tilanteeseen löytyy salamana hauska kommentti, ja usein huumori on mustaa tai itseironista. Erittäin yleistä kaverien kesken on myös hyväntahtoinen naljailu, eli täkäläisittäin banter. Tästä esimerkkinä työkaverini B hiljattain nauroi jonkun hiuksille, johon työkaverini J totesi, että "paraskin puhumaan, your hair is just gay". Tähän B korjasi oitis erittäin loukkaantuneella äänellä, että "my hair is not JUST gay, my hair is gay and vibrant!" En tiedä, välittyikö toi hauskuus näin blogissa kerrottuna, mutta livenä tuota kuunnellessa kyllä repesin nauramaan. Joskus sitä toivoisi, että suomalaiset (ja monet muutkin kansat) ottaisivat briteistä mallia ja nauraisivat enemmän itselleen!

Kevät ja syksy
Kuten kaverini joskus totesi, parhaat kaksi syytä muuttaa Lontooseen ovat maalis- ja huhtikuu. Kun Suomessa maata peittää likainen lumi, jonka alta pikkuhiljaa paljastuu kuollutta ruohoa ja koirankakkaa, ja paras mitä voi toivoa ovat pajunkissat, Lontoossa sekä kukat että puut kukkivat ja aurinko paistaa. Joskus on jopa hellettä. Samoin syksyllä lämpimät ilmat jatkuvat huomattavasti pidemmälle - muistaakseni vuoden 2011 syksyllä istuin kavereideni kanssa South Bankillä terassilla lokakuun viimeisenä viikonloppuna, kun lämpötila oli 25C. Sillon hymyilytti!

Kampaajat
Jostain syystä en ole Suomesta löytänyt yhtä ainoaa kampaajaa, joka olisi osannut leikata ja värjätä hiukseni niin kuin haluan. Miksi näin on, on mulle mysteeri, koska en mielestäni pyydä mitään mahdottomuuksia. Aina olen myös selittänyt toiveitani mahdollisimman selkeästi ja näyttänyt kampaajalle kasan kuvia. Mutta ei niin ei! Joka kerta menee poikkeuksetta pieleen. Olen Suomessa ainakin kolme kertaa pyytänyt olla blondi ja kävellyt sitten kampaajalta ihan samana brunettena kuin tullessakin. Mulle on myös leikattu maailman karmein otsis, joka oli todella lyhyt ja vielä lyheni reunoilta ylöspäin - malli, joka ei todellakaan sovi mulle. Kerran yksi kampaaja käytti pelkkään otsiksen leikkaamiseen 45 minuuttia ja yritti sitten rahastaa siitä 50 euroa. Useamman kerran multa on leikattu 10-15cm enemmän hiuksia kuin mitä pyysin, ja olen lähtenyt kampaajalta lähes itku kurkussa. Niinpä joskus vannoinkin, että suomalaiselle kampaajalle en enää mene, ja leikkautin ja värjäsin hiukseni vuosikausia vain ja ainoastaan Lontoossa - ja aina hyvin tuloksin. Kertaakaan ei tullut katastrofia, ja monta kertaa lähdin kampaajalta aivan innoissani. Sain myös ne blondit hiukset heti, kun niitä pyysin. Viime kesälomalla sain kuitenkin päähäni, että haluan uuden lookin ja heti, ja koska Suomessa olin, päätin uskautautua Helsingin parturi-kampaamo Band:iin. Iso virhe. Kampaajani oli nuori epävarma tyttö, joka teki kaiken, mitä kielsin tekemästä. Kun näytin kuvasta, että haluan vähintään solisluille ulottuvan tukan, sain kampauksen, joka tuskin ulottui korvien alaosaan. Kun sanoin, etten halua mitään kovin kerrostettua tai rikottua, kampaajani myönteli että "ei missään nimessä" ja kerrosti sitten hiukseni noin 5cm tyvestä alaspäin. Kun pyysin, että hiukset olisivat edestä pidemmät kuin takaa, lopputulos oli tasapitkä joka puolelta. Kun erikseen mainitsin, etten halua taakse sen pituista tukkaa, että sen latvat kääntyvät ärsyttävästi väkisin ulospäin sojottamaan, niin arvatkaa mitä sain? Kyllä, juuri ne ulospäin sojottavat latvat. Pardon my French, mutta lopputulos näytti 90-lukulaiselta petolinnun perseeltä, ja kuljin seuraavat 4 kuukautta hiukset kiinni. Ei ikinä enää.

Lontoo, hyi!

Asuminen ja elintaso (tai sen puute) 
Lontoossa voi asua mukavasti ja hulppeasti - jos on varaa. Ainakaan itse en täällä kuitenkaan yllä samaan elintasoon kuin Suomessa, vaikka palkassa sitten pienenpieni Lontoon lisä olisikin. Tähän suomalaiset kaverini tuppaavat muistuttamaan, että kyllä Helsingissäkin saa maksaa korkeita vuokria. Epäilemättä, mutta se, mitä sillä rahalla saa on jotain ihan muuta kuin Lontoossa. Otetaan esimerkkinä vaikka nykyinen vuokrakämppäni, johon uppoaa noin puolet palkastani. Huvittavaa kyllä aion nyt haukkua sen pystyyn, vaikka aikaisempiin Lontoon kämppiini verrattuna se onkin ihana, tilava ja (mikä tärkeintä) kokonaan minun. Mutta kun se on yhtä aikaa homeinen ja vetoisa. Sen seinissä on näkyviä pehmeitä kosteusvaurioita, joita voi tökkiä sormella. Se on ihan miten sattuu rakennettu, joka nurkka on vähän vinossa ja sinne päin maalattu. Pahimmilla sateilla katto on vuotanut, ja koko lattian peittää se perhanan kokolattiamatto. Suihkussa vedenpainetta ei ole nimeksikään, vessa vetää jos vetää ja käsiä pestessä voi valita joko jääkylmää tai tulikuumaa vettä. On oikeastaan jo huvittavaa seurata, miten Suomessa asuvat kaverini kylään tullessaan repeävät nauramaan, kun taas paikalliset hihkuvat ihastuksesta.

Ainainen ahtaus
Kuuleman mukaan maailmassa on paljon ahtaampiakin kaupunkeja, mutta kyllä Lontoon ruuhkat koettelevat silti hermoja. Keskustan kaduilla pelkkä ihmisten väisteleminen vie aivokapasiteetin, aina on joku turisti tiellä ja metroon saa jonottaa ja tunkea. Jos jossain on kiva pubi tai kahvila, niin istumapaikkaa sieltä tuskin löytyy. Ruokakaupassa jätän joskus jotain ostamatta pelkästään sen takia, etten jaksa taistella tietäni kärrymeren läpi juuri sille oikealle hyllylle. Pienen suomalaisen kotikaupunkini ns. jouluruuhkat olivat ihanan rentouttavia verrattuna normaaliin arki-iltaan lontoolaisessa supermarketissa. Lisäksi Suomessa mieli lepäsi jo pelkästään sen takia, että ulkona näki kauas horisonttiin. Lontoossa kun yleensä näkee tasan kadun toisen puolen seinään asti eikä yhtään pidemmälle. Eikä koskaan ole hiljaista. Jos autoja vielä pääseekin pakoon, niin vähintään lentokoneiden äänet kuuluvat kaikkialle.

Kesä ja talvi
Jos kevät ja syksy ovat ihanaa aikaa Lontoossa, niin kesät ja talvet voisikin sitten viettää jossain muualla. Viime kesänä sattui satamaan melkein joka päivä, ja jos aurinko sitten helliikin, niin missäs siitä nautit, kun ei ole järviä ja kesämökkejä? No puistoissa, mutta ei se ole sama asia. Talvi taas on oikeastaan vai tylsempi ja kylmempi versio kesästä.

Yleinen epäpätevyys ja hällä väliä -asenne
Tämä tulee usein vastaan, kun yritän asioida pankkini, puhelinfirmani tai oikeastaan minkä tahansa firman kanssa. Jos sovitaan vaikka, että puhelinlinjan asentaja tulee käymään jonain tiettynä päivänä tiettyyn aikaan, niin jo etukäteen tiedän, että ei se tule eikä se soita peruakseen. Jos harmittaa, niin voin vaihtaa firmaa, mutta kaikissa muissa firmoissa törmään ihan samoihin ongelmiin, kunnes en jaksa enää välittää. Samoin jos tilaan netistä paketin ja varmistan, että olen kotona oikeaan aikaan sitä vastaanottamassa, niin postimies ei edes koputa vaan sujauttaa vaan postiluukusta we called but you were out -lapun. Ellei sitten vaan nakkaa pakettia kaaressa aidan yli puutarhaan, josta se sitten ehkä monen päivän kuluttua löytyy rikkoutuneena ja sateen kastelemana. Posti ylipäänsä saattaa mennä täysin väärään osoitteeseen. Kerran kämppikseni otti vastaan valtaisan kukkakimpun, koska luuli, että se oli mulle, mutta eihän se ollut, ja yritin varmaan viikon toimittaa sitä oikeaan osoitteeseen ennen kuin kukat kuolivat. Toisella kertaa saimme Amazonista tilatun paketin, jonka kiikutin avaamattomana takaisin postiin. Iso osa työkavereistani ihmetteli, miksi en vaan pidä sitä pakettia, siellähän voi olla jotain arvokasta. No siksi, kun en ole vielä omaksunut tätä hällä väliä -asennetta!

Onnettomat vessat
Jep, ne ansaitsevat ihan oman mainintansa. Esim. pubeissa tai ravintoloissa kun käy vessassa, niin saattaa olla, että ekassa vessassa koko lukko on lähtenyt irti, eikä uutta ole jaksettu asentaa. Tokassa ei ole sitä wc-istuimen muoviosaa. Kolmannesta on hajonnut koukku, johon laukkunsa voisi ripustaa. Mikään vessoista ei vedä kunnolla, ja tilaa on niin vähän, että melkein täytyy nousta pöntölle seisomaan, jotta oven mahtuisi avaamaan. Käsipesulla voi taas valita joko tulikuumaa tai jääkylmää vettä. Pahimmassa tapauksessa hana on sellainen, josta tulee vettä vain silloin kun sitä hanan yläosaa painaa, eli hanan alla voi pitää vain yhtä kättä kerrallaan. Loppuhuipentumana käsienkuivaaja on tietenkin joko rikki tai puhaltaa niin onnettoman vähän ilmaa, ettei se mitään kuivaa kuitenkaan.

Taskuvarkaat
Tämä on monen suurkaupungin ongelma, ja Lontoo ei ole mikään poikkeus. Kantapään kautta olen oppinut, että pubissa EI lasketa käsilaukkua lattialle, ei edes siihen oman tuolin ja seinän väliseen pieneen rakoon, johon ei kukaan muka ylety. Kadulla kävellessä käsilaukkua ei vaan roikoteta olalla, vaan siitä otetaan tukeva ote niin, että oma käsivarsi peittää koko vetoketjun (ja se vetoketju on muuten aina suljettu niin päin, että sen voi avata vain oman valvovan silmän alta). Jos mukana on selkäreppu ja käteistä tai mitään muuta arvokasta, niin ne arvotavarat piilotetaan repun hankalimpaan nurkkaan ja pidetään yleisillä paikoilla aina kun mahdollista visusti piilossa. Jos niitä ei voi pitää piilossa ja esim. käteistä oli jo näytillä, niin kannattaa miettiä kahdesti, laittaako sen repun enää siinä yhteydessä selkäänsä vai pitääkö sitä tiukasti silmällä.

Paras niksi pitkään aikaan

Joskus ratkaisut arjen pieniin ongelmiin vaan ovat liian helppoja. Olen jo pitkään manaillut kotiavaimiani, koska kaksi niistä näyttävät ihan samalta, enkä erota niitä toisistaan. Ja sitten näin netissä tämän:

D'uh, miten simppeliä! Miksi en heti tätä tajunnut??

Daydreaming...

Kuten jo mainitsinkin, mulla on ihan valtaisa matkakuume. Enkä nyt tarkoita mitään lomaunelmia, vaan matkustamista silleen elämäntapaintiaanisti. En kyllä tunne ketään, joka vain matkustaisi vailla pysyvää kotia, mutta täytyyhän sen olla mahollista? Right? Nyökytelkää nyt siellä ja sanokaa että on.

Musta olisi ihanaa, jos olisi vapaus mennä melkein mihin huvittaa ja jatkaa taas matkaa sitten kun huvittaa. Nähdä paljon paikkoja, tutustua niihin ajan kanssa, tavata uusia ihmisiä ja kokeilla erilaisia töitä. Palata Suomeen aina kun siltä tuntuu ja nauttia siellä perheen ja kavereiden seurasta kauemmin kuin viikko tai kaksi. Miksei niin voisi tehdä? Meidät ohjelmoidaan ajattelemaan, että elämässä kuuluu käydä koulut, mennä töihin ja asettua aloilleen, mutta kuka sen oikeastaan määrää? Entä jos tuntuu, että maailmalla matkustellessa elämästä saisi paljon enemmän irti? Kannattaisiko joskus miettiä, mitä elämällään ihan oikeasti haluaa tehdä, riippumatta muiden odotuksista ja tauloudellisesta tilanteesta? Kun on vain tämä yksi elämä.

Joo joo, tiedän - ei se matkustelukaan pidemmän päälle niin ihanaa ole, reissussakin pitää tehdä töitä ja töiden ja maiseman vaihtaminen keskimääräistä useammin on epävarmaa, stressaavaa ja yksinäistäkin. Eikä siellä reissussa todellakaan eletä leveästi. Mutta näinä etätyöskentelyn ja nettiyhteyksien aikoina luulisi reissaamisen olevan jos ei sitten helppoa niin ainakin mahdollista! Jotenkin myös tuntuu, että sen elämäntavan kiinnostavuus ja kohokohdat kompensoisivat noita huonoja puolia aika hyvin. (Argh, tässä kohtaa mietin varmaan 10 minuuttia, miten sanotaan suomeksi make up for kunnes kysyin kaverilta Facebookin chatissä...siinä yksi hyvä syy kirjoittaa tätä blogia!) Niin ja jos ei siitä elämäntavasta sitten tykkääkään, niin olisipahan kokeiltu ja tietäisi senkin.

Olen viime aikoina lueskellut paljon ulkomaisten maailmanmatkaajien blogeja ja huokaillut ihastuneena itsekseni, että just noin mä haluan elää. Ja yrittänyt perustella itselleni, miksi vakituisen työpaikan, omaisuuden ja kaiken tutun jättäminen taakse on ihan hyvä suunnitelma ja toimisi ainakin mun kohdalla. Tietenkin siksi, että:

1. Mulla on kaksi ammattia, joita voi tehdä freelancerinä mistä vaan. Töiden haalimiseen menisi oma aikansa, mutta periaatteessa se on mahdollista. Olen myös huomannut, että en ole mikään uranrakentajatyyppi eli mua ei oikeestaan haittaa tehdä hanttihommia (kunhan en joudu tekemään pelkästään niitä loputtomiin). Itse asiassa olis kivaa tehdä joskus muutakin kun nököttää koneen ääressä. Ja kokeilla eri hommia, jos vaikka keksisi mistä niistä tykkää eniten.
2. Parhaillaan opiskelen iltaisin kolmatta ammattia. Olen compositing-kurssilla (eli kaverien kesken kompostointikurssilla), jolla opetellaan tekemään visuaalisia efektejä leffoihin. As it happens, efektejä tehdään aika monessa maassa ympäri maailmaa ja usein vaan muutaman kuukauden soppareina, joten ehkä noitakin hommia voisi tehdä matkailun lomassa.
3. Olen tosi kiinnostunut eri kulttuureista ja kielistä. Uusien kielien ja kulttuurien oppimisesta voisi olla hyötyä myös ammatilliselta kannalta.
4. Olen pitkään halunnut mennä vapaaehtoistöihin johonkin kehitysmaahan. Tekee mieli tehdä työtä, jolla on tarkoitus. Edes vähän aikaa. (Nyt kaikki kyynikot hiljaa siellä! Haluan uskoa, että edes osa kehitysavusta ja vapaaehtoistöistä oikeasti auttaa ihmisiä.)
5. Mulla on valtavasti itsekuria sillon, kun teen töitä kotoa. Keskimäärin olen etätöissä saanut paljon enemmän aikaan kun toimistolla.
6. En ole kovin kovin materialistinen ja shoppailen aika harvoin. Ajatus melkein kaikesta tavarasta luopumisesta kuulostaa lähinnä vapauttavalta (vaikka let's face it, oikeasti en luopuisi ihan kaikesta, vaan säilöisin entistä enemmän tavaraa vanhempieni ja siskoni riesaksi).

Mitä siellä maailmalla sitten haluaisin tehdä? Etätöitä läppärin kanssa. Kirjoittaa. Valokuvata (omaksi iloksi). Istua kahviloissa ja katsella ihmisiä. Oppia espanjaa, japania ja ruotsia. Joogata Intiassa. Hoitaa orpolapsia Nepalissa. Tehdä efektejä Euroopassa. Opiskella. Poiketa kavereillani Losissa ja Sydneyssä. Kuunnella vanhempieni kanssa hiljaisuutta kesämökillä. Couch surffata ja olla talonvahtina. Asua vuoristossa, tarpoa lumessa ja istua hiekassa merenrannalla. Tavata uusia ihmisiä ja tehdä asioita, joita en muuten tulisi tehneeksi.

Ja pääseehän sieltä maitojunalla takaisin, jos asiat eivät menekään niin kuin piti.

Asiasta kynsilakkaan

Näin joskus netissä tutoriaalin siitä, miten sanomalehdistä voi tehdä itselleen tekstikynnet, ja pitihän sitä kokeilla.

Helpot sanomalehtikynnet.

Tykkään tästä ideana, varsinkin kun olen töissä kirjoitusalalla. :) Tuota itse tekstiä ei muuten kovin helposti voi ilman peiliä lukea, joten sinänsä on sama, minkä kohdan sanomalehdestä valitsee. Itse leikkelin silti palasiksi Metron good deed -palstan, koska en vaan halunnut että mun kynsissäni lukee jotain surullisia uutisia.

Tätä tekniikkaa kannattaa kokeilla myös eri kokoisilla fonteilla ja yksinkertaisilla kuvilla. Mitkään monimutkaiset värikuvat tähän ei sovellu, se on tullut jo testattua.

Halloween-aiheinen kokeilu.

Miten te muut yleensä lakkaatte kyntenne, vai lakkaatteko? Osaatteko suositella hyviä kynsiblogeja? Ideoita ja inspistä kaivataan! :)

Viikon kuva: Yön kulkijat

Yön kulkijoita Leicester Squarella.

Rumat ne blogeilla koreilee

Oli tuo blogin aikaisempi ulkoasu niin viime vuosisadalle jämähtänyt ja tunkkainen (yöh yöh), että oli pakko päivittää sitä. Homma on kyllä vielä vähän vaiheessa ja mun nukkuma-aika meni jo, joten blogista saattaa nyt löytyä jos jonkinlaista bugia. Ilmotelkaa kiitos jos jotain on pielessä!

P.S. Mulla on ihan hirveä matkakuume! Tahtoisin pidemmäksi aikaa reissaamaan johonkin lämpimään...mutta siitä lisää joku toinen päivä. :)

Väriä elämään

Tuppaan arkiaamuisin lojumaan sängyssä niin kauan, että meikki on pakko tehdä pikakelauksella. Pohjustuksen ja puuterin jälkeen käytän lähinnä ripsiväriä, huulikiiltoa ja silmänrajauskynää. Nyt on kuitenkin varmaan alettava luomivärin suurkuluttajaksi, koska inspiroiduin ostamaan Coastal Scentsin 252 Ultimate -luomiväripaletin. En vaan voinut vastustaa, koska siinä nimensä mukaan on 252 eri väriä! Siis kakssataaviiskytkaks! Uuh ja aah.

 

Tuo setti kustantaa täällä noin 20-30 puntaa paikasta riippuen, joten ei ole hinnalla pilattu. Siitä huolimatta noissa väreissä on mun mielestä ihan kivasti pigmenttiä. Toimii hyvin ainakin mun käytössä, mutta en tietysti ole ammatiltani meikkitaiteilija. Niin ja ihan pienessä käsilaukussa noi ei kyllä kulje mukana. :D

P.S. Puutereista on vielä sanottava, että olen kovasti tykästynyt MAC:in läpinäkyvään puuteriin. Näyttää purkissa valkoiselta, mutta sopii kaikenvärisille ihoille, jopa tummaihoisille kuulemma.

Toinen viimeaikainen lempparini on samoin MAC:in silver dusk iridescent powder. Kun se kiiltää niin kivasti! :)

Lunta tuiskuttaa, on raikas talvisää

Eilen tuiskutti edelleen koko päivän lunta. Mulla ei aikaisempien vuosien lumisateista ole juuri ollenkaan kuvia, koska aina on tuntunut mukavammalta jäädä sohvan nurkkaan lämmittelemään. Nyt päätin sitten korjata vahingon ja pyörin kaupungilla valokuvaamassa monta tuntia. Voi sormiparkoja kun olivat jäässä kameraa näpytellessä!

St James's Park 

 

 

Horse Guards Road

 

Whitehall

  

Westminster Bridge 

 

Trafalgar Square