Lontoon ihanuus ja kauheus

Näin eilen netissä kesäharjoittelupaikan, jota mun melkein tekisi hakea. Mutta mutta...se on Espoossa. Heti alkoi aivoissa armoton raksutus, kun mietin (edes tilapäisen) Suomeen muuton hyviä ja huonoja puolia. Mitä jäisin Lontoosta kaipaamaan? Mitä ei ainakaan tulisi ikävä? Katsotaanpa.

Lontoo, jei!

Tekemisen ja näkemisen määrä
Tätä tulee nykyään usein pidettyä itsestäänselvyytenä, mutta kun asiaa ajattelee, niin onhan se aika ihanaa, että kotikaupungissa on vielä melkein 6 vuoden jälkeenkin valtavasti alueita, joilla en ole käynyt, ja asioita, joita en ole tehnyt. En ole vielä koskaan käynyt vastavalmistuneessa The Shard-pilvenpiirtäjässä, Thamesin ylittävällä köysiradalla, Little Venicessä, Columbia Road Flower Marketilla, Imperial War Museumissa, Tate Britainissa, Science Museumissa tai Lontoon suurimmalla hindutemppelillä. En ole käynyt kesäisellä piknikillä Hampton Court Palacessa, vaikka jo monta vuotta on ollut tarkoitus mennä. En ole kokeillut edes murto-osaa niistä ravintoloista, joissa haluaisin käydä (ensimmäisenä mieleen tulee Hakkasan). Puhumattakaan kaikista taidenäyttelyistä, teatterista, musikaaleista, keikoista ja toinen toistaan erikoisemmista tapahtumista, joita Lontoo on pullollaan. Jos Timeout Londonin sivuilta etsii tapahtumia esim. tälle päivälle, tuloksia tulee 754 sivua! Silti uusiin kokemuksiin ei edes tarvita nähtävyyksiä tai tapahtumia. Pari viikkoa sitten kävin pitkällä sunnuntaikävelyllä, jolla varmaan puolet kulkemistani kaduista olivat minulle uusia.

Makujen sinfoniaa
Brittiläistä ruokaa haukutaan mielestäni turhaan. Ensinnäkin perinteinen brittiläinen ruoka on niin lähellä perinteistä suomalaista ruokaa (mitä shepherd's pie on jos ei jauhelihaperunalaatikkoa?), että ainakaan suomalaisilla ei ole varaa kritisoida. Toisekseen jos brittiläisen ruuan valmistaa hyvin ja hyvistä raaka-aineista, se vie taatusti kielen mennessään. Brittiexälläni oli tapana kokata kaikkia ihania brittiläisiä herkkuja (mmmm, Somerset pork), ja vaikka en muuten exäni perään haikailekaan, niin niiden ruokien kyllä! Kotikokkaukseen täällä saa lähikaupasta ihan yhtä hyvät raaka-aineet kuin Suomessakin, ja jos haluaa vielä parempaa, niin aina voi tehdä jamie oliverit ja käydä ostoksilla Borough Marketilla. Puhumattakaan niistä Lontoon ravintoloista! Täällä ovat varmaan kaikki maailman keittiöt edustettuina ja vieläpä hyvin! Suomeen verrattuna ravintolat ovat myös edullisia ja ruoka keskimäärin tasokkaampaa (Suomi todella on tuhansien murheellisten ravintoloiden maa). Jos Lontoosta jotain tulee ikävä, niin ruokaa!

Terveydenhuolto
Olen viime vuosina alkanut fanittaa NHS:ää eli täkäläistä ilmaista terveydenhuoltoa ihan täysillä. Karttelin sitä joskus turhaan, koska kuvittelin, että NHS tarjoaa vain arvauskeskuksia, joiden lääkärit haluavat päästä potilaistaan mahdollisimman nopeasti eroon. Mitä vielä! Ainakin omalle kohdalleni on sattunut todella päteviä ja mukavia lääkäreitä, jotka ihan oikeasti kuuntelevat mitä mulla on sanottavana, tutkivat asiat perusteellisesti ja vielä tarjoavat reilusti sympatiaa kun olen kipeä. Nykyiset lääkärini ovat niin kivoja, että melkein tekee mieli sairastua! Lisäbonuksena kaikki hoito on tietenkin ilmaista ja määrätyt lääkkeet samoin joko ilmaisia tai melkein ilmaisia. Tämä pätee muuten myös kaikkiin EU-kansalaisiin, jotka ovat täällä vain lomalla, kuten sain huomata, kun äitini kerran Cambridgessä katkaisi ranteensa ja joutui olemaan yön yli sairaalassa.

Kansainvälisyys ja suvaitsevaisuus
Valkoihoiset britit ovat omassa pääkaupungissaan vähemmistö. Vuonna 2011 heitä oli lontoolaisista 45%. Lontoolaisista 37% (tässä luvussa olen mukana myös minä!) on syntynyt Ison-Britannian ulkopuolella. Pelkästään yli 10 000 asukkaan vähemmistöjä on yli 50. Täällä myös puhutaan yli 300 kieltä. Kun samaan kaupunkiin asettuu näin sekalainen sakki, on kertakaikkiaan pakko yrittää tulla toimeen. Noin yleensä ottaen Lontoossa onkin ihanan kansainvälinen ja suvaitsevainen ilmapiiri. Rasismi on täällä niin tuomittavaa, että se on suoranainen tabu. Mielipiteitä, joita Suomessa esitetään julkisuudessa eduskuntaa myöten, ei täällä uskaltaisi lausua ääneen edes vitsinä kavereiden kesken. Tietenkin poikkeuksia on, ja kuuluisa sellainen on Emma West. Muutama vuosi sitten Emma aiheutti kohun lontoolaisessa raitiovaunussa laukomillaan rasistisilla kommenteilla, jotka saatiin videolle. Tänä päivänä Emma vastaa kommenteistaan oikeudessa.

Brittihuumori
Voi että miten rakastan brittihuumoria! Sekä sen laatua että määrää. Tuntuu, että joka toinen britti toimistolla on stand up -koomikko, niin läpitunkeva elementti huumori täällä jokapäiväisessä elämässä on. Tilanteeseen kuin tilanteeseen löytyy salamana hauska kommentti, ja usein huumori on mustaa tai itseironista. Erittäin yleistä kaverien kesken on myös hyväntahtoinen naljailu, eli täkäläisittäin banter. Tästä esimerkkinä työkaverini B hiljattain nauroi jonkun hiuksille, johon työkaverini J totesi, että "paraskin puhumaan, your hair is just gay". Tähän B korjasi oitis erittäin loukkaantuneella äänellä, että "my hair is not JUST gay, my hair is gay and vibrant!" En tiedä, välittyikö toi hauskuus näin blogissa kerrottuna, mutta livenä tuota kuunnellessa kyllä repesin nauramaan. Joskus sitä toivoisi, että suomalaiset (ja monet muutkin kansat) ottaisivat briteistä mallia ja nauraisivat enemmän itselleen!

Kevät ja syksy
Kuten kaverini joskus totesi, parhaat kaksi syytä muuttaa Lontooseen ovat maalis- ja huhtikuu. Kun Suomessa maata peittää likainen lumi, jonka alta pikkuhiljaa paljastuu kuollutta ruohoa ja koirankakkaa, ja paras mitä voi toivoa ovat pajunkissat, Lontoossa sekä kukat että puut kukkivat ja aurinko paistaa. Joskus on jopa hellettä. Samoin syksyllä lämpimät ilmat jatkuvat huomattavasti pidemmälle - muistaakseni vuoden 2011 syksyllä istuin kavereideni kanssa South Bankillä terassilla lokakuun viimeisenä viikonloppuna, kun lämpötila oli 25C. Sillon hymyilytti!

Kampaajat
Jostain syystä en ole Suomesta löytänyt yhtä ainoaa kampaajaa, joka olisi osannut leikata ja värjätä hiukseni niin kuin haluan. Miksi näin on, on mulle mysteeri, koska en mielestäni pyydä mitään mahdottomuuksia. Aina olen myös selittänyt toiveitani mahdollisimman selkeästi ja näyttänyt kampaajalle kasan kuvia. Mutta ei niin ei! Joka kerta menee poikkeuksetta pieleen. Olen Suomessa ainakin kolme kertaa pyytänyt olla blondi ja kävellyt sitten kampaajalta ihan samana brunettena kuin tullessakin. Mulle on myös leikattu maailman karmein otsis, joka oli todella lyhyt ja vielä lyheni reunoilta ylöspäin - malli, joka ei todellakaan sovi mulle. Kerran yksi kampaaja käytti pelkkään otsiksen leikkaamiseen 45 minuuttia ja yritti sitten rahastaa siitä 50 euroa. Useamman kerran multa on leikattu 10-15cm enemmän hiuksia kuin mitä pyysin, ja olen lähtenyt kampaajalta lähes itku kurkussa. Niinpä joskus vannoinkin, että suomalaiselle kampaajalle en enää mene, ja leikkautin ja värjäsin hiukseni vuosikausia vain ja ainoastaan Lontoossa - ja aina hyvin tuloksin. Kertaakaan ei tullut katastrofia, ja monta kertaa lähdin kampaajalta aivan innoissani. Sain myös ne blondit hiukset heti, kun niitä pyysin. Viime kesälomalla sain kuitenkin päähäni, että haluan uuden lookin ja heti, ja koska Suomessa olin, päätin uskautautua Helsingin parturi-kampaamo Band:iin. Iso virhe. Kampaajani oli nuori epävarma tyttö, joka teki kaiken, mitä kielsin tekemästä. Kun näytin kuvasta, että haluan vähintään solisluille ulottuvan tukan, sain kampauksen, joka tuskin ulottui korvien alaosaan. Kun sanoin, etten halua mitään kovin kerrostettua tai rikottua, kampaajani myönteli että "ei missään nimessä" ja kerrosti sitten hiukseni noin 5cm tyvestä alaspäin. Kun pyysin, että hiukset olisivat edestä pidemmät kuin takaa, lopputulos oli tasapitkä joka puolelta. Kun erikseen mainitsin, etten halua taakse sen pituista tukkaa, että sen latvat kääntyvät ärsyttävästi väkisin ulospäin sojottamaan, niin arvatkaa mitä sain? Kyllä, juuri ne ulospäin sojottavat latvat. Pardon my French, mutta lopputulos näytti 90-lukulaiselta petolinnun perseeltä, ja kuljin seuraavat 4 kuukautta hiukset kiinni. Ei ikinä enää.

Lontoo, hyi!

Asuminen ja elintaso (tai sen puute) 
Lontoossa voi asua mukavasti ja hulppeasti - jos on varaa. Ainakaan itse en täällä kuitenkaan yllä samaan elintasoon kuin Suomessa, vaikka palkassa sitten pienenpieni Lontoon lisä olisikin. Tähän suomalaiset kaverini tuppaavat muistuttamaan, että kyllä Helsingissäkin saa maksaa korkeita vuokria. Epäilemättä, mutta se, mitä sillä rahalla saa on jotain ihan muuta kuin Lontoossa. Otetaan esimerkkinä vaikka nykyinen vuokrakämppäni, johon uppoaa noin puolet palkastani. Huvittavaa kyllä aion nyt haukkua sen pystyyn, vaikka aikaisempiin Lontoon kämppiini verrattuna se onkin ihana, tilava ja (mikä tärkeintä) kokonaan minun. Mutta kun se on yhtä aikaa homeinen ja vetoisa. Sen seinissä on näkyviä pehmeitä kosteusvaurioita, joita voi tökkiä sormella. Se on ihan miten sattuu rakennettu, joka nurkka on vähän vinossa ja sinne päin maalattu. Pahimmilla sateilla katto on vuotanut, ja koko lattian peittää se perhanan kokolattiamatto. Suihkussa vedenpainetta ei ole nimeksikään, vessa vetää jos vetää ja käsiä pestessä voi valita joko jääkylmää tai tulikuumaa vettä. On oikeastaan jo huvittavaa seurata, miten Suomessa asuvat kaverini kylään tullessaan repeävät nauramaan, kun taas paikalliset hihkuvat ihastuksesta.

Ainainen ahtaus
Kuuleman mukaan maailmassa on paljon ahtaampiakin kaupunkeja, mutta kyllä Lontoon ruuhkat koettelevat silti hermoja. Keskustan kaduilla pelkkä ihmisten väisteleminen vie aivokapasiteetin, aina on joku turisti tiellä ja metroon saa jonottaa ja tunkea. Jos jossain on kiva pubi tai kahvila, niin istumapaikkaa sieltä tuskin löytyy. Ruokakaupassa jätän joskus jotain ostamatta pelkästään sen takia, etten jaksa taistella tietäni kärrymeren läpi juuri sille oikealle hyllylle. Pienen suomalaisen kotikaupunkini ns. jouluruuhkat olivat ihanan rentouttavia verrattuna normaaliin arki-iltaan lontoolaisessa supermarketissa. Lisäksi Suomessa mieli lepäsi jo pelkästään sen takia, että ulkona näki kauas horisonttiin. Lontoossa kun yleensä näkee tasan kadun toisen puolen seinään asti eikä yhtään pidemmälle. Eikä koskaan ole hiljaista. Jos autoja vielä pääseekin pakoon, niin vähintään lentokoneiden äänet kuuluvat kaikkialle.

Kesä ja talvi
Jos kevät ja syksy ovat ihanaa aikaa Lontoossa, niin kesät ja talvet voisikin sitten viettää jossain muualla. Viime kesänä sattui satamaan melkein joka päivä, ja jos aurinko sitten helliikin, niin missäs siitä nautit, kun ei ole järviä ja kesämökkejä? No puistoissa, mutta ei se ole sama asia. Talvi taas on oikeastaan vai tylsempi ja kylmempi versio kesästä.

Yleinen epäpätevyys ja hällä väliä -asenne
Tämä tulee usein vastaan, kun yritän asioida pankkini, puhelinfirmani tai oikeastaan minkä tahansa firman kanssa. Jos sovitaan vaikka, että puhelinlinjan asentaja tulee käymään jonain tiettynä päivänä tiettyyn aikaan, niin jo etukäteen tiedän, että ei se tule eikä se soita peruakseen. Jos harmittaa, niin voin vaihtaa firmaa, mutta kaikissa muissa firmoissa törmään ihan samoihin ongelmiin, kunnes en jaksa enää välittää. Samoin jos tilaan netistä paketin ja varmistan, että olen kotona oikeaan aikaan sitä vastaanottamassa, niin postimies ei edes koputa vaan sujauttaa vaan postiluukusta we called but you were out -lapun. Ellei sitten vaan nakkaa pakettia kaaressa aidan yli puutarhaan, josta se sitten ehkä monen päivän kuluttua löytyy rikkoutuneena ja sateen kastelemana. Posti ylipäänsä saattaa mennä täysin väärään osoitteeseen. Kerran kämppikseni otti vastaan valtaisan kukkakimpun, koska luuli, että se oli mulle, mutta eihän se ollut, ja yritin varmaan viikon toimittaa sitä oikeaan osoitteeseen ennen kuin kukat kuolivat. Toisella kertaa saimme Amazonista tilatun paketin, jonka kiikutin avaamattomana takaisin postiin. Iso osa työkavereistani ihmetteli, miksi en vaan pidä sitä pakettia, siellähän voi olla jotain arvokasta. No siksi, kun en ole vielä omaksunut tätä hällä väliä -asennetta!

Onnettomat vessat
Jep, ne ansaitsevat ihan oman mainintansa. Esim. pubeissa tai ravintoloissa kun käy vessassa, niin saattaa olla, että ekassa vessassa koko lukko on lähtenyt irti, eikä uutta ole jaksettu asentaa. Tokassa ei ole sitä wc-istuimen muoviosaa. Kolmannesta on hajonnut koukku, johon laukkunsa voisi ripustaa. Mikään vessoista ei vedä kunnolla, ja tilaa on niin vähän, että melkein täytyy nousta pöntölle seisomaan, jotta oven mahtuisi avaamaan. Käsipesulla voi taas valita joko tulikuumaa tai jääkylmää vettä. Pahimmassa tapauksessa hana on sellainen, josta tulee vettä vain silloin kun sitä hanan yläosaa painaa, eli hanan alla voi pitää vain yhtä kättä kerrallaan. Loppuhuipentumana käsienkuivaaja on tietenkin joko rikki tai puhaltaa niin onnettoman vähän ilmaa, ettei se mitään kuivaa kuitenkaan.

Taskuvarkaat
Tämä on monen suurkaupungin ongelma, ja Lontoo ei ole mikään poikkeus. Kantapään kautta olen oppinut, että pubissa EI lasketa käsilaukkua lattialle, ei edes siihen oman tuolin ja seinän väliseen pieneen rakoon, johon ei kukaan muka ylety. Kadulla kävellessä käsilaukkua ei vaan roikoteta olalla, vaan siitä otetaan tukeva ote niin, että oma käsivarsi peittää koko vetoketjun (ja se vetoketju on muuten aina suljettu niin päin, että sen voi avata vain oman valvovan silmän alta). Jos mukana on selkäreppu ja käteistä tai mitään muuta arvokasta, niin ne arvotavarat piilotetaan repun hankalimpaan nurkkaan ja pidetään yleisillä paikoilla aina kun mahdollista visusti piilossa. Jos niitä ei voi pitää piilossa ja esim. käteistä oli jo näytillä, niin kannattaa miettiä kahdesti, laittaako sen repun enää siinä yhteydessä selkäänsä vai pitääkö sitä tiukasti silmällä.